Be like Pentti

Luin juuri jutun 81-vuotiaasta Pentti Keräsestä, joka harrastaa uintia ja seinäkiipeilyä. Hän liikkuu jokaisena arkipäivänä jommankumman harrastuksensa parissa. 81-vuotiaana. Minä kokeilin ensimmäistä kertaa seinäkiipeilyä kuukausi sitten ja olin mielestäni kovin hurja näinkin vanhaksi. Uimassakin käyn joka viikko. Uin puolet Pentin matkasta. Aika hyvin näinkin vanhaksi.

Viimeisen viiden vuoden aikana olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että haluan pysyä kunnossa. Olen hidas herääjä – liikunnan löysin vasta lähempänä 30-vuotispäivääni. Vaikuttimia liikkumiseen on vuosien varrella ollut monia. Painonpudotus, kiinteytyminen, pään nollaus stressaavissa elämäntilanteissa, flow-tilan etsiminen, endorfiinikoukku, ihanien pinkkien lenkkarien ostaminen ja ulkoiluttaminen. Viime vuosina yksi syy on noussut yli muiden: toimintakyvyn säilyttäminen.

Ainokaiseni, se ainoa minulle annettu kroppa täytti juuri 40 vuotta. Ja vaikka olen vasta puolet Pentin iästä, tunnen sen. Aamuisin en enää ole aivan yhtä notkea ja nopea kuin ehkä aiemmin. Tauon tai rankemman liikunnan jälkeen palautuminen kestää kauemmin. Ylipäänsä huomaan, että kroppani tarvitsee huoltoa ja aikaa palautumiseen.  Olen saanut ensimmäiset lihasrelaksanttireseptini ja joutunut niihin turvautumaan.

Kroppani juttelee minulle. Ehkä se on tehnyt sitä aina, mutta olen vasta viime aikoina oppinut kuuntelemaan. Vuoropuhelumme on jatkuvaa: toisaalta minä houkuttelen ja suostuttelen sitä liikkumaan säännöllisesti. Mennääs nyt, kyllä se alkukankeuden jälkeen taas kivalta tuntuu. Juu, eilenkin oltiin, mutta mennään silti. Joo, vettä sataa, mutta eihän se ole kuin pukeutumiskysymys. Toisaalta kroppani suostuttelee minut body pumpin sijaan lämpölamppujen alla tehtävään joogaan. Usko nyt, juuri tänään tämä on parempi valinta. Ei pala niin paljon kaloreita, mutta päivä se on huomennakin, ehkä silloin on parempi aika pumpille. Tai: kävele vain hetkinen, koko matkaa ei ole pakko juosta. Tänään nivelet eivät ole sillä tuulella.

Pentti antoi minulle taas vahvistusta uskolleni: aikaa on. Sitä on vielä vuosikymmeniä! On aikaa ottaa välillä iisimmin. Toisaalta: tekosyitä ei ole. Tai ainakaan, ikä ei ole syy jättää asioita tekemättä. Tärkeää on puhua joka päivä – kropan kanssa. Ei mykkäkouluja, ei väkisin vänkäämistä. On kyse kompromissien etsimisestä. Mieleni ja kroppani ovat yhdessä hamaan loppuun saakka. Mukavampaa kaikille, kun ne kuuntelevat toisiaan. Uskon, että sillä tavalla pääsen Pentin ikään. Ja jos en kahdeksankymppisenä aivan kiipeilyseinälle, niin ainakin kävelylenkeille. Joka päivä.

Hanna

Lue Pentin tarina